Valvontakamera:

Valvontakamerat ja niihin liittyvät teknologia ovat viime vuosien aikana kehittyneet valtavasti. Valvontakameroista on tullut hyvin yleisesti käytetty, turvallisuutta lisäävä tapa yrityksissä ja kotitalouksissa. Valvontakameroita näkyy paljon myös päivittäisessä kaupunkikuvassamme.

Asianmukaisesti toteutetuilla turvallisuusjärjestelmillä taataan yrityksen liiketoiminnan häiriötön jatkuminen. Tavoitteena on estää ja rajoittaa henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Valvontakamera-, kulun – ja murtovalvonta parantavat yritysturvallisuutta ja ne kuuluvat toimitilaturvallisuuden teknisiin turvasuojausmenetelmiin, joiden käyttöala on laajentunut rikoksia ennaltaehkäisevään ja selvittävään rooliin.

Tallentavan valvontakamerajärjestelmän avulla yritys pyrkii ennalta estämään toimitiloissaan ilmeneviä mahdollisia ongelmia sekä selvittämään tapahtuneita ongelmia. Näin toimimalla yritys viestittää ympäristölle, että yritykseen kohdistetut vahingonteot selvitetään.

Kameravalvonta yleensä toteutetaan kahdella eri tavalla joko reaaliaikaisena kameravalvontana, kuten myymäläympäristön havainnointina tai passiivisena järjestelmänä, jolloin kuvamateriaalia analysoidaan aina jälkikäteen.

Kameravalvontajärjestelmän avulla on myös mahdollista saada liiketoiminnan kehittämiseen tarkoitettua tietoa kuten kävijämääriä eri ajankohtina.

Nykyaikaisen valvontakamerajärjestelmän keskeisin osa on toimintavarma tallenninyksikkö ja käyttöliittymä, millä voi hallinnoida yhtaikaisesti useita kameroita ja niihin liittyviä toimintoja. NVR- tallentimessa on sisäänrakennettu PoE-kytkin, mikä tarkoittaa valvontakameran käyttöjännitteen ja datan kulkemista kätevästi samassa kaapelissa kameralta tallentimeen.

Useimmilla valvontakameramalleilla saadaan tunnistettavaa kuvaa myös hämärässä tai jopa pimeässä.

Kamerakuvan reaaliaikainen seuraaminen onnistuu suoraan tallentimelta, kun tallennin on varustettu näytöllä tai vaihtoehtoisesti etänä pc-ohjelmistolla mikäli tallennin on yhdistetty internetiin. Näkymän seuranta on myös hyödynnettävissä verkon ylitse esimerkiksi älypuhelimilla tai tableteilla.

Halutut tallennusasetukset voidaan säätää kamerakohtaisesti, jolloin tallennus aktivoituu liikkeestä, hälytyksistä tai vaikkapa viikkokalenterin mukaan. Tarvittaessa on mahdollista myös rajata kuvasta alueita pois, joita valvontakamera ei kuvaa. Tallennearkiston selaaminen käy monipuolisesti päivämäärien ja ajankohtien mukaan sekä automaattinen levytilanhallinta poistaa vanhimmat tiedostot tilan täyttyessä. Kapasiteettia ja tallennusaikaa voidaan laajentaa kovalevylisäyksin.

Loading Images
wpif2_loading
valvontakamera-tallennin-2
valvontakamera-tallennin-1
valvontakamera-6
valvontakamera-5
valvontakamera-4
valvontakamera-3
valvontakamera-2
valvontakamera-1

Valvontakamera edustuksemme.

Hikvision on maailman suurin valvontakamera ja  valvontajärjestelmiin keskittynyt teknologia toimija. Yhtiö on erikoistunut kameravalvontaan aina laitteiden innovatiivisesta suunnitelusta laitteiden valmistamiseen. Heillä on suuri valikoima alan tuotteita valvontakameroista tallentimiin ja käyttöliittymiin /ohjausjärjestelmiin.

Hikvision on ollut jo kaksi vuotta peräkkäin alansa ylivoimainen markkinajohtaja. Heillä on laaja, lähes 3000 hengen tuotekehitysosaso, missä panos näkyy tuotteiden jokaisella osa-alueella. Missään kohtaa tuotantoketjua ei ole tingitty, sillä siitä kertoo Hikvisionin sitoutuminen asiakkaisiin sijoittamalla 8% vuosittaisesta tuloksestaan jatkuvaan tuotekehitykseen ja tuotteiden parantamiseen.

Sivuillamme on muutamia yleisimpiä Hikvisionin valvontakameramalleja. Kauttamme on saatavilla kattavasti myös muitakin Hikvisionin tuotteita.

Katso tiedote!

"Hikvision jatkaa edelleen kasvua ja markkinajohtajuutta valvontakameratuotteiden ja palvelujen parissa"

 

Hikvision_CertifiedPartner

Tamsec on turva-alan asiantuntijayritys. Edistämme kiinteistö- ja toimitilaturvallisuutta uusimpien valvontakamera- ja hälytysjärjestelmien avulla.

 

 

Facebook

Tykkää sivuistamme ja pysyt ajan hermolla

LinkedIn

Seuraa meitä myös linkedinissä

Youtube

Käy katsomassa lisää Hikvisionista

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä sähköpostilla tai soita meille!